Tuomas Enbuske puhuu mustan valkeaksi
Mediapersoona Tuomas Enbuske isännöi omaa päivittäistä talk show'taan arkisin The Voice TV:llä klo 20.00 ja klo 22.30. Ohjelman uusinnat nähdään TV5:lla aamuisin ja myöhäisillassa. Aina esityspäivänä nauhoitettava talk show pureutuu ajankohtaisiin aiheisiin ja ilmiöihin - luvassa on muun muassa kiinnostavia vieraita, haastatteluja ja huomioita. Tuomaksen sohvalla on nähty jo esimerkiksi Paavo Väyrynen, Johanna Tukiainen, Paleface, Armi Toivanen, Sofi Oksanen ja Martina Aitolehti. Vieraat ovat kertoneet Tuomakselle niin salaisuuksiaan kuin mielipiteitään sekä tärkeistä että vähemmän tärkeistä asioista.
Ohjelma on herättänyt laajaa huomiota mediassa ja saanut paljon palautetta katsojilta. Toiset rakastavat Tuomasta, toisille miehen ironinen huumori on liikaa. Se on varmaa, että Tuomas herättää tunteita ja hänen mielipiteensä kiinnostavat monia.
Enbuske on tehnyt radio- ja tv-ohjelmia eri kanavilla jo viidentoista vuoden ajan. Hänet nähtiin keskusteluohjelman vetäjänä ensi kerran 23-vuotiaana. Miehen suoraan puhutut mielipiteet ja paikoin jopa musta huumori viehättävät monia - Tuomaksella on esimerkiksi Twitterissä jo tuhansia seuraajia.
Maanantaista perjantaihin nähtävän shown tuottaa Yellow Film & TV.

